Oppilaiden ja opettajan toiminta uudenlaisessa oppimisympäristössä

Ekoviikko perustuu toiminnallisessa ympäristössä tapahtuvaan oppimiseen. Uudenlaisessa oppimisympäristössä kohtaavat aikaisemmin opitut arvot ja asenteet uudessa valossa. Uudenlaisen toimintaympäristön vaatimuksena on rakentaa oppimiselle puitteet, jossa oppilaiden tietoisuus ryhmän jäsenenä olemisen tärkeydestä korostuu. Yhteisöllisessä oppimisessa korostuvat myös selkeät arvot; rehellisyys itseään ja muita kohtaan, toisten ja itsensä kunnioittaminen ja muiden ihmisten näkemysten arvostus. Toisten ymmärtäminen, arvostelemisen välttäminen ja vastuunottaminen ovat myös arvoja, jotka vaikuttavat ryhmän sisällä kehittäen yhteistyötä.

Action Learning -menetelmän syvintä olemusta on oivaltamisen ilo; oma toimintamme ja tekemisemme vie oppimisprosessia eteenpäin. Menetelmää voisi soveltaa toiminnallisessa ympäristössä tapahtuvaan oppimiseen, myös Ekoviikko-teeman puitteissa. Lyhyesti action learning on menetelmä, jossa ryhmä ihmisiä työskentelee aitojen ongelmien kimpussa ja oppii samalla. ¹

Tienviittana opettajan tietämys ja innostus

Opettajat ovat oppilaiden kehittymisen yksilöllisiä tukijoita ja motivoijia. Opettajien asiantuntemus perustuu yleensä teoreettisesti hallittuun tietämykseen. Kuitenkin opettajan oma aktiivisuus kehittää tietouttaan muillakin kuin teoreettisella alueella korostuu uudenlaisessa aktiivisessa oppimisympäristössä.

“Teachers are key to enhancing learning in schools. In order to teach in a manner consistent with theories of learning, extensive learning opportunies for teachers are required.” ²

Oikean opetusmenetelmän valinta on erinomaisen tärkeä pyrittäessä oppimisen näkökulmasta parhaimpaan mahdolliseen tulokseen. Opettaja voi tietyissä tilanteissa päästä samaan lopputulokseen erilaisilla opetusmenetelmillä. Ja olosuhteista ja oppimisympäristöistä riippuen voidaan parempaan oppimistulokseen joskus päästä hyödynnettäessä jotain muuta opetusmenetelmää. Opetusmenetelmän valinnan yhteydessä opettajan on ensiarvoisen tärkeää miettiä ulkoisen opetusmenetelmän valinnan yhteydessä (opetusprosessin suunnittelu) myöskin opetusmenetelmän sisäistä puolta – oppimisprosessia.³

¹‘² J.D Brasford, Ann L. Brown, Rodney R.Cocking; How people learn, 2000(203);³Engeström, 1992, (122)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.