Tavoitteena elinikäinen oppiminen

Oppiminen tapahtuu tavoitteellisena opiskeluna erilaisissa tilanteissa itsenäisesti, opettajan ohjauksessa sekä vuorovaikutuksessa opettajan ja vertaisryhmän kanssa. Opittavana on uuden tiedon ja uusien taitojen lisäksi oppimis- ja työskentelytavat, jotka ovat elinikäisen oppimisen välineitä. ¹

Ekoviikko- teema pohjautuu ympäristökasvatukselliseen ideaan, jossa tulevaisuuskasvatuksella on myös oma osansa. Ympäristökasvatuksen pohjalta lapsi alkaa havainnoida oman itsensä ja ympäristön suhdetta.²

Ympäristöherkkyys on kykyä havainnoida ja aistia ympäristöä sekä siinä tapahtuvia muutoksia. Tärkeää on yksilön kokemusten ja havaintojen pohjalle rakentuva tunnepitoinen suhde ympäristöön sekä empatiaa ympäristöä kohtaan.Ympäristön kriittinen tarkkailu kehittää lasten ympäristöherkkyyttä sekä auttaa heitä hahmottamaan kokonaisvaltaisesti elinympäristöään. Ympäristöherkkyys ei ole pelkästään rumien ja ikävien asioiden näkemistä, vaan tarkoituksena on edistää kokonaisvaltaista ja myönteistä suhtautumista ympäristöön ja lähipiirin havainnointiin.²

Kun oppii näkemään ympäristönsä, tulee halu pitää siitä huolta.

Ympäristötietoisuudella tarkoitetaan ympäristönäkökohtien tiedostamista ja niiden huomioimista toimintaa koskevia päätöksiä ja valintoja tehtäessä.²

Tulevaisuuskasvatus on kasvatuksellista toimintaa, jolla pyritään vahvistamaan yksilön ajatteluun, taitoihin ja tekoihin liittyviä valmiuksia, jotka parantavat mahdollisuuksia selviytyä tulevaisuudessa ja kehittää parempaa yhteistä yhteiskuntaa. ³

Tulevaisuustyöskentelyn  edellyttää koululta sekä aktiivisuutta että ennen kaikkea proaktiivisuutta. Koulu ei siis vain reagoi muutoksiin, vaan pyrkii tulevaisuutta ennakoiden edistämään hyviä asioita maailmassa niitä väyliä pitkin, joita sillä on käytettävissään.³
Ekoviikolla käsiteltävät asiat tulevat tutuksi peruskoulun ympäristö- ja luonnontiedon opetuksessa. Ekoviikko on myös tukemassa ympäristö- ja luonnontiedon opetuksen tavoitetta.

Ympäristö- ja luonnontiedon opetus tukeutuu tutkivaan ja ongelmakeskeiseen lähestymistapaan, jossa lähtökohtana ovat oppilaan ympäristöön ja oppilaaseen itseensä liittyvät asiat, ilmiöt ja tapahtumat sekä oppilaan aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset. Kokemuksellisen ja elämyksellisen opetuksen avulla oppilaalle kehittyy myönteinen ympäristö- ja luontosuhde. ¹

¹ Peruskoulun OPS,2004  ² www.ympäristö.fi   ³ www.edu.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.