Ekoviikko perustuu toiminnallisessa ympäristössä tapahtuvaan oppimiseen. Uudenlaisessa oppimisympäristössä kohtaavat aikaisemmin opitut arvot ja asenteet uudessa valossa. Uudenlaisen toimintaympäristön vaatimuksena on rakentaa oppimiselle puitteet, jossa oppilaiden tietoisuus ryhmän jäsenenä olemisen tärkeydestä korostuu. Yhteisöllisessä oppimisessa korostuvat myös selkeät arvot; rehellisyys itseään ja muita kohtaan, toisten ja itsensä kunnioittaminen ja muiden ihmisten näkemysten arvostus. Toisten ymmärtäminen, arvostelemisen välttäminen ja vastuunottaminen ovat myös arvoja, jotka vaikuttavat ryhmän sisällä kehittäen yhteistyötä.
Oppilaiden ja opettajan toiminta uudenlaisessa oppimisympäristössä
Tavoitteena elinikäinen oppiminen
Oppiminen tapahtuu tavoitteellisena opiskeluna erilaisissa tilanteissa itsenäisesti, opettajan ohjauksessa sekä vuorovaikutuksessa opettajan ja vertaisryhmän kanssa. Opittavana on uuden tiedon ja uusien taitojen lisäksi oppimis- ja työskentelytavat, jotka ovat elinikäisen oppimisen välineitä. ¹
Ekoviikko- teema pohjautuu ympäristökasvatukselliseen ideaan, jossa tulevaisuuskasvatuksella on myös oma osansa. Ympäristökasvatuksen pohjalta lapsi alkaa havainnoida oman itsensä ja ympäristön suhdetta.²
Ekoviikon suunnitelma ja tavoitteet
Suunnittelemamme ekoviikko pohjautuu ajatukseen, jossa lähtökohtana on innostava ote ympäristön suojelemiseen pienillä “ekoteoilla”.
Suunnittelemme viikon mittaisen jakson, jonka jokaiselle päivälle on oma ekologinen teemansa. Tarkoituksena ei ole vain pitäytyä yhdessä aiheessa kuten kierrättämisessä, vaan haluamme syventää teemaa laajentamalla näkemystä ympäristöstä huolehtivien yhteiskunnan tahojen toimintaan saakka. Ekoviikolla heränneet kysymykset auttaisivat laajentamaan oppilaille ekologista tietämystä: Miten voisin käyttää tuotteen loppuun heittämättä sen pois? Mihin kaupan jätteet kulkeutuvat? Mitä kaatopaikalla tapahtuukaan? Onko kirpputoreissa mitään järkeä?
Tavoitteena on saada lapsi ymmärtämään isensä osaksi ympäristöä. Ekoviikolla heränneet ajatukset ja aktiviteetit auttaisivat häntä tarkastelemaan ympäristöänsä arvokkaana, suojelemisen arvoisena asiana. Oppiminen tapahtuisi pääosin toiminnallisessa ympäristössä. Viikon aikana toimitaan pääosin kouluympäristössä, mutta yksi vierailu ulottuisi kauemmaksi - lähimmälle kaatopaikalle.
Viikon aikana lapsi saa kokea olevansa tärkeä voimavara ympäristön suojelijana. Ja mikä parasta, se voi olla hauskaakin: kierrätyspäivänä omat vanhat lelut saavat vaihtua toisten käytettyihin, mutta itselle aivan uusiin!
Hello world, ryhmämme esittäytyy!
Pienien ekotekojen puolesta valotamme myös aihetta myös keskelle aikuismaailmaa,
erityisesti osaksi open arkielämää.
Pienillä teoilla on yllättävän suuri vaikutus myös ympäristöviihtyisyyden kannalta.
Tehdään ainakin yksi ekoteko päivässä!
Raija Paaso, Liina Myllys, Anna Ilvesluoto